fbpx

Täl­lä poti­laal­la on nyt har­vi­nai­sen raju post-kom­mo­tio­naa­li­nen syndroo­ma. Aivo­jen tois­to MRI:ssä edel­leen­kään ei näy mitään DAI-muu­tok­sia tai muu­ta sel­vää trau­maat­tis­ta raken­ne­löy­dös­tä. Kau­la­ran­gan MRI edel­leen­kään ei osoi­ta mitään medul­lo­paat­tis­ta tai vas­taa­vaa, joka selit­täi­si näin laa­jan moto­ri­sen oireis­ton. Lisäk­si poti­laan kar­kea ja hie­no­mo­to­rii­kas­sa on eris­kum­mal­lis­ta dis­kre­pans­sia. Poti­las pys­tyy esim. huo­mat­ta­vaan hie­no­mo­to­riik­ka­teh­tä­vään kuten hama-hel­mien pujot­te­luun, mut­ta sor­mi-nenän­pää-koe ei onnis­tu luon­te­vas­ti ja koko­nais­liik­ku­mi­nen on karkeaa.”

 

 

Nämä lisä­päi­vät, jot­ka olin vaa­ti­mal­la vaa­ti­nut sinun saa­da olla tääl­lä, oli­vat osoit­tau­tu­neet täy­sin turhiksi.

 

Näin oli kir­jan­nut neu­ro­ki­rur­gi, jon­ka pää­tä ei noin vain kään­net­ty. Hän odot­ti tilan­teen kor­jaan­tu­van spon­taa­nis­ti koti­seu­ran­nas­sa. Osas­tol­ta oli ohjat­tu käyn­nit psy­kiat­ril­le ja fysio­te­ra­pi­aan ja väli­tet­ty tie­to neu­ro­ki­rur­gin mää­rää­mäs­tä kon­tak­ti­la­jien har­ras­ta­mis­kiel­los­ta kah­den kuu­kau­den ajak­si. Tämä on mie­les­tä­ni hyvin dis­kre­pans­sia, hänen omia sano­jaan lai­na­tak­se­ni, kon­ver­sio­häi­riö­epäi­lyyn näh­den. Jat­ko­seu­ran­nan hän siir­si kes­kus­sai­raa­lan las­ten­neu­ro­lo­gil­le. Mai­nit­si kyl­lä vie­lä, että tar­vit­taes­sa yhtey­den­ot­to tän­ne yli­opis­tol­li­seen sairaalaan.

Tar­vit­taes­sa?? Tun­sin tar­vet­ta jo, kun mie­li täyn­nä epä­var­muut­ta talu­tin sinua autol­le, jon­ka isä­si oli aja­nut ensim­mäi­sel­le mah­dol­li­sel­le ovel­le, jot­ta sai­sim­me sinut “tipah­ta­mat­ta” kotiin, sil­lä sin­ne me molem­mat todel­la­kin jo kai­pa­sim­me. Nämä lisä­päi­vät, jot­ka olin vaa­ti­mal­la vaa­ti­nut sinun saa­da olla tääl­lä, oli­vat osoit­tau­tu­neet täy­sin tur­hik­si. Huol­ta­ni pär­jää­mi­ses­täm­me hel­pot­ti se, että pää­si­sim­me kes­kus­sai­raa­laan ennes­tään tutun las­ten­neu­ro­lo­gin vas­taa­no­tol­le (ehkä ker­ron jos­kus vie­lä sen­kin, mik­si hän on ennes­tään tuttu).

Tuol­loin en tosin tien­nyt, että sii­hen meni­si vie­lä mel­kein kak­si kuu­kaut­ta. Tän­ne tul­les­sa olin syyl­lis­tä­nyt itseä­ni sii­tä, etten aikoi­naan ollut lap­se­ni kans­sa sai­raa­las­sa (ehkä ker­ron täs­tä­kin vie­lä jos­kus), nyt minua oli syyl­lis­tet­ty sii­tä, että olin ollut.

Isä­si sai ker­ran, sil­loin, kun asia­si oli­vat jo hyvin, teh­tä­väk­seen kat­soa elä­mään­sä fil­mi­nau­ha­na ja poi­mia siel­tä mer­ki­tyk­sel­li­siä ja tär­kei­tä koh­tia. Hän näki sinut koti­ku­jal­lam­me maa­li­vah­ti­na ja itsen­sä lau­ko­jan pai­kal­la. Ensim­mäi­si­nä koto­nao­lo­päi­vi­nä­si teit­te näin. Nuo het­ket oli­vat lyhyi­tä, sil­lä pala­sit­te aina hyvin pian takai­sin. Isä­si talut­ti sinut lepää­mään, kos­ka olit jäl­leen ker­ran “tipah­ta­nut”. Isä­si pala­tes­sa elä­män­sä fil­mis­sä näi­hin het­kiin peit­ti tun­tei­den vyö­ry hänet alleen. Vuo­laas­ti itkien hän tun­si val­ta­vaa mik­si-kysy­mys­ten täyt­tä­mää surua tapah­tu­nut­ta koh­taan ja samal­la suun­na­ton­ta rak­kaut­ta sinua kohtaan.

Tie­dän kyl­lä tar­kal­leen, mitä isä­si tar­koit­ti. Mie­lee­ni nousee yhä niin mon­ta tähän päi­vään elä­vä­nä tule­vaa muis­ti­ku­vaa noil­ta vuo­sil­ta. Tul­les­saan ne saa­vat minut aina tun­te­maan pakah­dut­ta­vaa halua ottaa sinut sylii­ni ja rutis­taa tuo aika pois. Olen kuul­lut, että kan­nat­taa miet­tiä, ohjaa­ko toi­min­taa rak­kaus, vai pel­ko, mut­ta entä, kun nii­tä ei pys­ty erot­ta­maan toi­sis­taan. En tie­dä uskoi­sin­ko sii­hen, ettei rak­kau­des­sa ole pel­koa, kos­ka mitä suu­rem­pi on rak­kaus, sitä suu­rem­pi on sen menet­tä­mi­sen pel­ko. Jol­lei rakas­ta, ei tar­vit­se pelä­tä. Toi­saal­ta juu­ri rak­kaus pakot­taa mene­mään koh­ti pel­koa ja voit­ta­maan sen.

Sai­raa­las­ta paluus­ta oli kulu­nut viik­ko. Jak­soit pie­nen het­ken ker­ral­laan teh­dä itsel­le­si jotain mie­lui­saa, kuten pela­ta Wii-ten­nis­tä. Toi­si­naan jo ruo­kai­lu vei voi­ma­si niin, että sinut täy­tyi talut­taa kes­ken kai­ken vuo­tee­seen, jos­sa nukuit tun­nin ver­ran. Ilman unta, samoin kuin pään­sä­ryn voi­mis­tues­sa muu­tuit seka­vak­si. Olin saa­nut sinul­le ajan NDT-fysio­te­ra­peu­til­le. Kysyt­tyä­ni kah­del­ta­kin tut­ta­va­pii­riim­me kuu­lu­val­ta fysio­te­ra­peu­til­ta tilan­tee­see­si sopi­vaa fysio­te­ra­pia­muo­toa, suo­sit­te­li­vat he molem­mat tätä neu­ro­lo­gi­sen kun­tou­tuk­sen lähes­ty­mis­ta­paa. Ensim­mäi­nen käyn­ti oli tasan viik­ko kotiin palun jälkeen.

Tulee lähin­nä tasa­pai­no-ongel­mien vuok­si. Käve­ly hidas­ta ja oikean ala­raa­jan nos­ta­mi­nen alus­tal­ta ei onnis­tu, vaan askel­lus on laa­haa­vaa. Myös myö­tä­liik­keet vähäi­set. Seis­tes­sä asen­to vasem­mal­le kal­lis­tu­nut. Pyy­det­täes­sä ja pie­nel­lä ohjauk­sel­la saa asen­non sym­met­ri­sem­mäk­si, mut­ta ei pysy asen­nos­sa. Pys­ty­asen­nos­sa oikeal­la ala­raa­jal­la tasa­pai­noi­lu sel­väs­ti vasen­ta huo­nom­paa mm. yhden jalan sei­son­ta, tan­dem­sei­son­ta, vii­va­kä­ve­ly. Asen­to läh­tee hel­pos­ti kaa­ta­maan taak­se vasem­mal­le. Kyy­kis­tys onnis­tuu alas asti kan­ta­päät alus­tal­la, mut­ta asen­nos­sa pysy­mi­nen ja ylös­nousuun tar­vit­see käsi­tu­kea. Pin­ta­tun­non tes­taus erit­täin han­ka­laa, kos­ka tes­tauk­sen aika­na ei osan­nut luo­tet­ta­vas­ti nime­tä esim. kos­ke­tus­paik­ko­ja ja vas­tauk­set oli­vat epä­loo­gi­sia. Väsyi nopeas­ti ja liik­kei­den välil­lä täy­tyi pitää pal­jon taukoja.”

 

Vie­lä nyt meil­lä ei ollut mitään käsi­tys­tä sii­tä, mitä oiree­si koros­tues­saan ja pahen­tues­saan oli­si­vat, sil­lä meis­tä tämä oli jo tar­peek­si pahaa.

 

Sama­na päi­vä­nä tuli sovit­tu puhe­lu sinut kotiut­ta­neel­ta neu­ro­ki­rur­gil­ta. Kuul­tu­aan, ettei koti ja arki ollut sinua paran­ta­nut hän tote­si tilan­ne­vaih­te­lun ole­van edel­leen­kin huo­mat­ta­vaa. Hän antoi ohjeek­si oireit­te­si koros­tues­sa käy­dä tilan­near­vios­sa kes­kus- tai alue­sai­raa­las­sa. Myös yli­opis­tol­li­seen sai­raa­laan sai­si hänen mukaan­sa tul­la her­käs­ti, mikä­li oiree­si pahe­ne­vat tai sär­ky­oi­reet jat­ku­vat yli vuorokauden.

Sel­ke­ää?? Sinul­la oli jo yli kah­den vii­kon ajan ollut pään­sär­kyä ja uusia oirei­ta tun­tui ilmaan­tu­vat yhä lisää, joten mie­les­tä­ni “her­käs­ti” raja oli osal­ta­ni yli­tet­ty jo ajat sit­ten. Onnek­si en vie­lä tuol­loin tien­nyt, että kol­men vuo­den kulut­tua minus­ta ja isäs­tä­si tuli­si koke­musam­mat­ti­lai­sia seka­vuu­den, tajun­nan­ta­son las­kun ja tajut­to­muu­den erot­ta­mi­ses­sa. Vie­lä nyt meil­lä ei ollut mitään käsi­tys­tä sii­tä, mitä oiree­si koros­tues­saan ja pahen­tues­saan oli­si­vat, sil­lä meis­tä tämä oli jo tar­peek­si pahaa.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä läh­dit isä­si kans­sa toi­seen kau­pun­kiin kat­so­maan oman jouk­ku­ee­si jää­kiek­ko­pe­liä. Kotiin tul­les­sa menit sau­naan, jos­ta isä­si ja minä yhdes­sä talu­tim­me sinut vuo­tee­seen, kos­ka olo­si oli jo hyvin heik­ko. Puhu­mi­nen oli sinul­le todel­la vai­ke­aa, sinul­la oli aja­tus­kat­ko­ja, et tun­nis­ta­nut sano­ja ja kyse­lit, mil­loin meni­sim­me kotiin. Tun­nis­tit kyl­lä ole­va­si koto­na, kun keho­tim­me sinua kat­so­maan ympärillesi.

Seu­raa­val­la vii­kol­la pään­sär­ky­si ja väsy­nei­syy­te­si lisään­tyi­vät enti­ses­tään. “Tipah­dit” jo usei­ta ker­to­ja päi­väs­sä ja yhä her­kem­min. Kek­si­viik­ko­na, kun las­kiais­tiis­tais­ta oli kulu­nut rei­lut kol­me viik­koa, olin kans­sa­si lähei­sel­lä las­ket­te­lu­rin­teel­lä tapaa­mas­sa luok­ka­ka­ve­rei­ta­si hei­dän las­ket­te­lu­päi­vä­nään. Hil­jal­leen käve­lim­me kans­sa­si kah­des­taan kat­sel­len, kun luok­ka­to­ve­ri­si las­ket­te­li­vat. Välil­lä jut­te­lit hei­dän kans­saan ja minä hei­dän vanhempiensa.

Opet­ta­jaa­si oli todel­la muka­va näh­dä. Olin las­kiais­tiis­tain jäl­keen puhu­nut hänen kans­saan ainoas­taan puhe­li­mes­sa. Hän oli kan­ta­nut sinus­ta huol­ta ja ollut minul­le kor­vaa­ma­ton tuki. Tuos­ta päi­väs­tä on jää­nyt eri­tyi­ses­ti mie­leen erään luok­ka­ka­ve­ri­si isä. Hän ei koh­da­tes­sam­me sano­nut mitään, vaik­ka näyt­ti sil­tä, että hän oli­si todel­la­kin tah­to­nut sanoa jotain - hän vain hala­si. Tuo ele ker­toi enem­män, kuin mit­kään sanat. Halauk­seen sisäl­tyy juu­ri se, min­kä tah­doin­kin kuul­la, vil­pi­tön pahoit­te­lu tapah­tu­nees­ta, vail­la ainut­ta­kaan kulu­nut­ta fraa­sia sii­tä, kuin­ka kaik­ki kyl­lä jär­jes­tyy tai kuin­ka lää­kä­rit kyl­lä tie­tä­vät tai muu­ta vastaavaa.

Kotiin tul­les­sam­me olo­si oli saman­lai­nen, kuin kol­me päi­vää sit­ten tul­les­sa­si isä­si kans­sa kotiin. Tor­kuit yön unis­sa­si pyö­rien ja vai­meas­ti valittaen.